Hovi Hotels rakentaa vastuullisuutta konkreettisin teoin
Haastattelussa Emmi Pertola, vuoropäällikkö Hotel Kalliohovi ja Hotel Raumanlinna
Raumalle matkailijoita ja liikematkailijoita vetää Rauman imago merellisenä kaupunkina sekä luontokohteena, historiallinen vanha kaupunki ja Unescon kaksi maailmanperintökohdetta sekä elinkeinotoiminta kuten ydinvoimateollisuus, satama- ja telakkatoiminta ja paperiteollisuus. Haastattelimme vuoropäällikkö Emmi Pertolaa siitä, miten vastuullisuus näkyy ja toteutuu Hotel Kalliohovin ja Hotel Raumanlinnan arjessa.
Hovi Hotels koostuu Hotel Kalliohovista ja Hotel Raumanlinnasta, joita operoi perheyritys Rauman Hovi Oy. Pitkän historian omaavat hotellit toimivat itsenäisesti ja panostavat paikallisuuteen, yksilölliseen palveluun ja vahvaan asiakaskokemukseen. Hotellit eivät ole ketjuhotelleja. Yrityksen toiminnan ytimessä on halu rakentaa hyvää arkea niin asiakkaille, yhteistyökumppaneille kuin henkilöstöllekin.
Hovi Hotels houkuttelee asiakkaita erityisesti palvelullaan. Yrityksen mukaan eniten kiitosta kerää henkilökunta, mutta myös siistit huoneet, maittava aamiainen ja keskeinen sijainti saavat asiakkailta kiitosta. Ketjuihin kuulumattomuus näkyy yksilöllisenä otteena, ja rauhallinen ympäristö täydentää kokemusta.
Hotellitoimintaa Ignatiuksen perhe on harjoittanut Raumalla hotelli Kalliohovissa jo vuodesta 1988, jolloin Rauman kauppaseura rakensi rakennuksen majoitus- ja ravitsemustoimintaa varten. Huoneita Kalliohovissa on 46.
Raumanlinnan rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Erkki Huttunen ja se valmistui vuonna 1933 funkkistyylisenä rakennuksena. Valmistuessaan rakennuksessa oli 3 kerrosta, nykyään kuusi. Rauman suojeluskunta alkoi tuolloin toimintansa talossa, ja jatkaa siellä edelleen. Raumanlinnan hotellitoiminta on ollut osa Rauman Hovin toimintaa vuodesta 2000 lähtien ja huoneita on 72.

Vastuullisuus näkyy arjen teoissa
Hovi Hotelsille vastuullisuus ei ole erillinen projekti, vaan olennainen osa jokapäiväistä toimintaa. Yrityksen arvot – välittäminen, vastuullisuus, yhteistyö ja yksilöllisyys – näkyvät niin asiakaskohtaamisissa kuin hankinnoissakin.
– Kestävyys ja vastuullisuus ovat meille olennaisen tärkeitä, kuvaa Emmi Pertola. Pertola on vastuussa hotellien ympäristösertifikaateista.

Vastuullisuus näkyy myös siinä, että yritys haluaa tuottaa hyvää paitsi asiakkaille myös henkilöstölle ja paikalliselle yhteisölle. Hovi Hotelsin vastuullisuustyön ytimessä ovat käytännön teot, jotka näkyvät päivittäisessä toiminnassa.
Yrityksessä kierrätetään systemaattisesti sekä toiminnassa syntyvää jätettä että kalusteita ja tekstiilejä. Hankinnoissa suositaan lähialueen tuotteita sekä kotimaisia luomu- ja reilun kaupan vaihtoehtoja.
Sosiaalinen vastuu näkyy henkilöstöstä huolehtimisena: työntekijöille tarjotaan liikuntaetuja ja kattava työterveyshuolto. Lisäksi yritys tukee aktiivisesti paikallista lasten ja nuorten harrastustoimintaa, tuettavien joukossa ovat esimerkiksi Rauman Lukko ry, Pallo-Iirot sekä Rauman Voimistelu ja liikunta -seura.
Myös asiakkaita kannustetaan vastuullisiin valintoihin.
– Kannustamme asiakkaita vähentämään hävikkiä aamiaisella ja ottamaan vain sen verran kuin syö, Pertola kertoo.
Henkilökunnan rooli on keskeinen, ja vastuullisuus näkyy arjen työssä esimerkiksi materiaalien käytön harkintana ja kierrätyksen tehostamisena.
STF-polku ja opit matkan varrella
Hovi Hotels lähti mukaan Sustainable Travel Finland (STF) -polulle osittain Rauman kaupungin kannustamana. Sustainable Travel Finland (STF) on Visit Finlandin kehittämä ohjelma, jolla matkailuyritykset ja -alueet voivat turvata kestävän kehityksensä. 7-vaiheisen STF-ohjelman suorittaneet toimijat voivat saada STF-merkin merkkinä vastuullisesta toiminnastaan.
Aiempi Green Key -ympäristösertifikaatti helpotti prosessia merkittävästi.
– Green Keyn ansiosta moni asia oli jo valmiina, mikä teki etenemisestä melko helppoa, Pertola toteaa.
Suurin haaste liittyi ajankäyttöön: materiaalin määrä ja vaadittavat toimenpiteet veivät aikaa erityisesti pienessä organisaatiossa. Prosessi kuitenkin eteni nopeasti, sillä päätös mukaan lähtemisestä tehtiin maaliskuussa 2025, ja STF-merkki myönnettiin molemmille hotelleille 4.marraskuuta 2025.
Tulevaisuudessa vastuullisuus korostuu

Hovi Hotels uskoo vastuullisuuden merkityksen kasvavan matkailualalla entisestään. Asiakkaat ovat yhä tietoisempia valinnoistaan, ja myös kansainväliset toimijat edellyttävät kumppaneiltaan sertifioituja toimintamalleja. STF-merkki vahvistaa Hovi Hotelsin asemaa vastuullisen matkailun toimijana Satakunnassa, ja yritys sitoutuu seuraamaan edistymistään ja kehittämään toimintaansa pitkäjänteisesti tulevaisuudessakin.
Yrityksen tavoitteena on kehittää toimintaansa edelleen, erityisesti kierrätysasteen nostamisessa ja hävikin vähentämisessä.
– Uskon vastuullisuuden roolin korostuvan entisestään – osa asiakkaista tekee jo nyt valintoja sertifioinnin perusteella, Pertola sanoo.
Vaikka työtä riittää, Hovi Hotels kannustaa muitakin matkailuyrityksiä mukaan vastuullisuustyöhön.
– Työmäärä saattaa aluksi tuntua suurelta, mutta STF-polku on selkeä ja tukea on saatavilla – yksin ei tarvitse tehdä kaikkea.
Raumanlinnan historiassa on arvostettu tekijöiden kädenjälkeä alusta asti. Arkkitehti Huttusen salkun sattuman kaupalla kirpputorilta löytänyt Rauman Hovin työntekijän appivanhempi lahjoitti sen yritykselle. Salkusta löytyi Rauman giälinen teksti suojeluskunnalta arkkitehdille kolmekymmenluvulta: ” Teijä lahjakkuuten, Deijän dyäindonn ja Teijä ensluakkase ammattmiästaedo avull me ole saan meijän guldase linna – Raumalinna. Joka nurkk ja piäl Raumalinnas on deht Teijä osviittatte jälkke ja ei ol edes maalpensslill vedett kerttakka ennengon De olett andan färimalli. Sendähde se o nii ihan. Ottakka vasta, Herr Arkkteht, meijäm barhamak kiitokse. Met toevotan Deill terveytt ja pitkä ikkä. Nouskon dämmsi Teijä muistopatsaitan ymbärs maa!” Salkku on esillä Hotel Raumanlinnan aulassa, vastaanottamassa asiakkaita historiallisesti arvokkaassa funkkismiljöössä.

Tämä artikkeli on toteutettu osana SAMKin Matkailun kehittämiskeskuksen hallinnoimaa ÄLYÄ matkassa -kehittämishanketta, joka edistää älykästä ja kestävää matkailuliiketoimintaa Satakunnassa. Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Satakunnan ELY-keskukselta (nykyään osa Lounais-Suomen elinvoimakeskusta).
