Taikayöntie ry jatkaa Taikayöntien Lumo -hankkeessa tehtyä työtä
Huittisista Punkalaitumen kautta Urjalaan kulkevalle matkailutielle on perustettu oma yhdistys, Taikayöntie ry. Yhdistys tulee jatkamaan syyskuun lopussa 2024 päättyvän Taikayöntien Lumo -hankkeen työtä: Taikayöntien matkailureitin kehittämistä, markkinointia sekä alueen matkailutoimijoiden verkoston ylläpitoa.
Taikayöntielle perustettiin toukokuussa 2024 oma matkailuyhdistys, Taikayöntie ry. Alueen matkailutoimijat kokevat Taikayöntien matkailureitin kehittämisen sekä toimijoiden yhteistyön tärkeäksi.
– On ollut ilo seurata, kuinka alueen toimijat ovat ottaneet Taikayöntie -matkailutien omakseen hankkeen aikana ja kokevat sen kehittämisen tärkeäksi. Hankkeessa tehdylle työlle on löytynyt osaava jatkaja. Kapulan voi hyvissä mielin ojentaa yhdistykselle, iloitsee Taikayöntien Lumo -hankkeen projektipäällikkö Niina Aalto.
Taikayöntien Lumo -hanke on SAMK Matkailun kehittämiskeskuksen hallinnoima hanke, jolle Leader Joutsenten reitti ja Leader Pirkan Helmi myönsivät Euroopan maaseuturahoituksen. Leader Joutsenten reitin palkitsemassa hankkeessa Taikayöntie-matkailutielle on mm. luotu uusi, raikas visuaalinen ilme ja verkkosivut, lisätty alueen tunnettuutta sekä järjestetty yhteisöllisiä tapahtumia.
– Kiitän omasta puolestani erinomaisesta työstä, jota alueella on tehty. Olen iloinen, että hankkeen tekemälle työlle saadaan jatkoa ja olen päässyt mukaan tekemään kehittämistyötä, kiittelee yhdistykselle valittu toiminnanjohtaja Aulikki Kuisma.
Yhdistyksen hallituksen jäseniksi seuraavaksi vuodeksi valittiin Punkalaitumelta matkailuyrittäjä Sakari Pärssinen ja kunnanjohtaja Tuija Ojala, Urjalasta matkaopas ja sivistysjohtaja Juha Salo ja Nuutajärven Lasikylän liiketoimintajohtaja Mika Liesivesi sekä Huittisista matkaoppaat Tarja Eklöf ja Aulikki Kuisma.
Taikayöntien ry:n toimintaa ollaan parhaillaan käynnistelemässä. Yhdistys tulee tekemään läheistä yhteistyötä Taikayöntien kuntien, Huittisten kaupungin sekä Punkalaitumen ja Urjalan kunnan kanssa. Yhdistyksen toiminta lähtee toden teolla käyntiin ensi vuoden alusta, jolloin jäsenmaksujakin aletaan keräämään. Yhdistyksen jäseneksi voi kuitenkin jo liittyä Taikayöntien verkkosivuilla.
Taikayöntien alueen matkailua tullaan viemään eteenpäin yhdessä kaikkien kolmen kunnan matkailutoimijoiden kesken.